

Kolmen ruokalajin menu kahdelle
Toptasten ruokavaikuttaja pääsi testaamaan Patros -juustoja ja niitä käyttäen suunnitteli ja toteutti ylellisen kolmen ruokalajin menun.
Tällä hetkellä trendaa erilaiset ”butter boardit”, joka koostuu voista, joka on levitetty leikkuulaudalle ja johon on siroteltu päälle mausteita ja esimerkiksi kasviksia. Feta board on sovellettu tällä idealla, ja onkin erityisen hyvää! Varsinkin, kun siihen voi dippailla ihan eri tavalla kunnon nokareen tätä taivaallista fetatahnaa. Ai että! Leivoin itse leivän mantelijauhoista ja gluteenittomasta myslistä. Sitten suoraan uunista ulos ja dippailemaan. Tässä on tärkeää käyttää aitoa Patros Fetaa.
Pääruoaksi valmistui itsetehtyä punajuuripastaa ja Patros vuohenmaitojuustoa. Punajuuren ja Patros vuohenmaitojuuston yhdistelmää ei voi edes sanoin kuvailla! Niin tajuttoman hyvää!
Jälkkäriksi valmistui makoisa Saganaki. Kreikassa Saganakia tarjoillaan usein alkupalana, mutta näin makeana versiona se on ihana jälkkäri. Käytin tähän Patros salaattijuustoa, joilloin siitä tuli hieman keveämmän oloinen versio kuin fetajuustosta valmistettaessa.
Feta-paprika board
- Patros Fetaa
- Pari tilkkaa mantelimaitoa
- Paprikaa pieninä kuutioina
- Yrttejä
- Itseleivottua leipää / muuta tuoretta leipää
1. Murenna Patros Feta kulhoon, lisää pari tilkkaa mantelimaitoa ja sekoita. Ripottele päälle paprikakuutiot ja yrtit. Laita tarjolle ja dippaile leipäkuutioita feta boardilla.
Punajuuripastaa ja Patros vuohenmaitojuustoa
- Patros vuohenmaitojuustoa
- 2 punajuurta
- 4 munaa
- 150 g tuorejuustoa
- 1 dl psylliumia
- 1 tl suolaa
- Vähän oliiviöljyä
1. Keitä punajuuret pehmeiksi ja soseuta ne.
2. Vatkaa munat ja tuorejuusto eri kulhossa. Lisää joukkoon 4 rkl punajuurisosetta (jätä sosetta vielä samanverran sivuun odottelemaan), suola ja psyllium, sekoita tasaiseksi.
3. Kaada taikina kevyesti öljytyn leivinpaperin päälle. Lisää päälle hieman oliiviöljyä ja vielä toinen leivinpaperi, kauli ohueksi levyksi. Laita uuniin 150c n. 10min. Jätä myös päälimmäinen leivinpaperi paistamisen ajaksi pastalevyn päälle.
4. Leikkaa Patros vuohenmaitojuusto kahteen osaan. Lisää ne pellille leivinpaperin päälle, laita juustojen päälle oliiviöljyä ja yrttejä.
5. Ota kypsynyt pastalevy uunista, nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Laita juustopalat uuniin, paista n.15 min.
6. Leikkaa pastalevystä ohuita suikaleita ja pyöräytä ne pannulla nopeasti oliiviöljyssä, lisää joukkoon n. 4 rkl jäljelle jäänyttä punajuurisosetta, lisää ripaus suolaa.
7. Laita pasta annoslautasille, nosta pastan päälle uunissa hieman sulanut ja ruskistunut feta. Nauti heti!
Saganaki vadelmaunelma
- Patros Natur salaattijuustoa
- 1 muna
- 0,5 dl mantelijauhoja
- Vähän öljyä paistamiseen
- Vadelmia, mustikoita, sitruunaa ja hunajaa
1. Tee piparkakkumuotilla Patros salaattijuustosta kaksi juustopalaa. Kuivaa juusto talouspaperilla ja pyörittele sen jälkeen kananmunassa ja sitten mantelijauhoissa.
2. Paista pannulla melko miedolla lämmöllä tilkassa öljyä, niin että jää kullanruskeaksi.
3. Laita lautaselle, purista hieman sitruunamehua päälle, koristele vadelmilla ja mustikoilla. Lisää vähän hunajaa. Tarjoile heti.
. . .
Resepti + kuva: @colorsofthe_wind
